"One's destination is never a place, but a new way of seeing things."

Hola ja buenos tardesta vaan kaikille. Viikko St. Michel en Brennessä vierähti vähän liiankin äkkiä. Kulinaaristen löytöjen lisäksi näin hienoja noutajia ja treenejä sekä tutustuin ihmisiin Ranskan eri kolkista. Koska monen kielitaso ei riittänyt kommunikoimaan englanniksi, käytiin ruokapöytäkeskustelut pääosin ranskaksi. Siksipä tällä viikolla opin kuuntelemaan sujuvasti  ranskaa.. ymmärtämättä kuitenkaan yhtään mitään.

Perheen 11-vuotiaan tyttären kanssa löydettiin yhteinen kieli viittomalla ja samalla Elyse opetti mulle muutamia sanoja. Myös Ranskassa, kuten monessa maassa muuallakin , tv-ohjelmat dubataan. Parina iltana pääsin kuitenkin katsomaan telkkaa niin että ymmärsin jotain, kun katsottiin Elysen kanssa Hannah Montanaa DVD:ltä, ja hän laittoi mun mieliksi kielen englanniksi :D

Reissullani ei ole ollut sen suurempaa aikataulua tai suunnitelmaa, vaan se on muotoutunut ja muotoutuu matkan varrella. Tottakai täytyy ottaa huomioon kouluttajien aikataulut, mutta väliajoilla suunnitelmana on mennä minne huvittaa. Aikaisemmin mulla ei ole ollut koskaan tarvetta päästä Ranskaan, eikä se ole ollut ikinä reissuhaaveiden TOP 10 –listalla – likimainkaan. Tänne kuitenkin tultuani olen hämmästyksekseni vähintäänkin ihastunut Ranskaan. Siksipä Laurencen luona tutkailin InterRail karttaa ja annoin hakukoneen sauhuta. Muutamaa päivää myöhemmin löysin itseni Vannesista, Bretagnesta.

Taivallus Chateaurouxista Vannesiin oli tavallista takkuisempi. Juuri kun mietin että vaihdot sujuu kuin tanssi, muistin etten osaa tanssia ja löysin itseni mm. metroilemassa väärään suuntaan ja istumassa junassa sen päätepysäkillä luullen että matka vielä jatkuu. Ne oli kuitenkin vain huvittavia hetkellisiä takaiskuja, jotka selvitin ystävällisten paikallisten avulla. Mitä Kiiskiin tulee, sitä kiroilutti kauheasti kun TGV-junan konnari oli turhan virkaintoinen käskiessään laittamaan kuonokopan päähän. Täällä siis ilmeisesti riippuu paljon henkilökunnasta, joutuuko koira pitämään koppaa vai ei, sillä tämä oli ensimmäinen kerta Ranskan puolella kun meille siitä huomautettiin.

Vannesissa vietettiin kolme yötä Hotel Anne De Bretagnessa, jonka valitsin tietysti hinnan ohella sillä perusteella että hyväksytäänkö sinne lemmikkejä. Aika monessa kuten tässäkin hotellissa mainittiin että pienet lemmikit ovat tervetulleita. Joissakin sallittiin vain koirat, ja painoraja oli usein n.10kg. Kiiski ilmeisesti meni pienestä koirasta, kun hotellin mukava henkilökunta otti meidät avosylin vastaan :) 

Viimeiset pari päivää ollaan käppäilty, tassuteltu, palputeltu ja lompsittu ympäri Vannesia ja koska suomalainen on aina kohteessa, tein päiväreissun Carnacin rannoille etsimään Mr. Mallorcaa ja petyin pahasti kun ei saletisti natsannut. Carnacin reissu taittui vaihtelun vuoksi bussilla. Vaikka junailu koiran kanssa täällä on kallista, niin busseilu on sitäkin halvempaa - se on ILMAISTA! Tai siis ymmärsin niin että se riippuu ihan yhtiöstä ja kuskista ottaako se edes koiria. Mutta TIMO:n (Morbihanin departementin alueella pyörivät bussit) ihanat bussikuskit, joista toinen näytti ihan vanhemmalta Dwayne "The Rock" Johnsonilta pään muotoa myöden, ottivat Fisun mielellään kyytiin. Omistajalle lippu on vaivaiset 2 euroa, huolimatta siitä menetkö vain yhden pysäkin, vai matkustatko puolitoista tuntia, niinkuin minä tein.

Kalaeläin on siis päässyt opettelemaan kaupunkilaiskoiraelämää Ranskassa, ja on suoriutunut verrattoman hyvin! Puistoissa ja rauhallisemmilla alueilla Eväkäs tallustelee vapaana sen enempää piittaamatta vastaantulevista koirista tai ihmisistä. Silloin tällöin jostain tupsahtelevat irtokoirat eivät tuota ongelmia, vaan neiti tervehtii ne häntä heiluen. Satamassa istuksiessa mie kattelen maisemia ja ihmisiä ja Fisu makaa vieressä tärkeänä seuraten jokaikisen lokin, pulun ja siivekkään. Useimmat kaupat sallii koirat, mutta mie olen aina varmuuden vuoksi jättänyt koiran ovelle makoilemaan kaupassa asioinnin ajaksi.

Itsekin koin muodonmuutoksen Reissu-Pirkosta Ranskattareksi kun käväistiin Kalan kanssa paikallisessa Hoo et Ämmässä uusimassa garderoobini. Enää minut voi tunnistaa turistiksi puhkipalaneesta otsasta tai rakkaudella tallatuista varvasläpsyistä, eikä ilmeisesti niistäkään sillä muutama tuli kysymään minulta tietä. Siitä innostuneena ja rohkaistuneena bonsuuritkin lähti sen jälkeen paljon varmemmin! :D Mie niin nautin näistä maisemista, auringosta ja ihmisistä!

Tällä hetkellä istun junassa Vannesista Le Mansiin ja ihmettelen vastapäätä istuvaa violettitukkaista rouvaa joka puhua sipisee itsekseen vähän väliä. Luulen että hän rukoilee junajumalia säästämään hänet julmalta Fisulta. Rouva otti puoli metriä ilmaa alleen kun vaaleanruskea karvamytty jaloissani käänsi päänsä häntä kohti. Myös viereisellä penkillä istuvan jalostuskukkasen tasaisin väliajoin suorittaman tukehtumiskuoleman äänet saivat madamen nytkymään kivasti tahdissa. Meit on moneen junaan, ja samaan vaunuun mahtuu paljon erilaisia persoonia. 

”Täytä se mikä on tyhjä, tyhjennä se mikä on täynnä ja raavi sieltä mistä kutittaa.”

Kuuluu ”back!” ja heti perään aivastus. Taas uudelleen. Ja taas. Paikallisella kielellä encore. Mulla on mukana jos jonkinlaista nappia ja tablettia vatsavaivoihin, särkyyn ja kolotuksiin, mutta ne tärkeimmät unohtui kotiin. Tai oliskin vaan unohtunut. Mutta kun ei käynyt mielessäkään että muualla maailmassakin on tosiaan heinää ja siitepölyä. Matkailu avartaa.

Kasvillisuuden lisäksi olen päässyt tutustumaan lähemmin myös paikalliseen ruokaan ja ruokakulttuuriin. Suomalaiselle kaavoihin kangistuneelle lihapullatjamuusikiitos –ihmiselle tämä on ollut kulinaarisesti hyvinkin kasvattava reissu. Ensimmäisenä jouduin totuttelemaan poikkeaviin ruoka-aikoihin. Lounas syötiin päivällisen aikaan ja päivällistä ei ollut vaan ruokailu ajoittui myöhälle iltaan. Eilenkin jälkkäri tuli pöytään yhdentoista aikoihin!

Toinen Suomalaisesta mentaliteetista poikkeava asia on ruokailun pituus. Kun on totuttu siihen että ruoka häviää lautaselta alle minuutissa, on omituista syödä rauhassa mihinkään kiirehtimättä. Vaikkapa harvoin kotopuolessakaan mihinkään kiire ole, eikä meikäläisen ikäpolven ruokailutahtia voi enää selitellä pula-ajan höpinöillä. Itsehän pistän sikailuni kennellinjan piikkiin. Piti syödä äkkiä että pääsi siirtymään jälkkäriin jotta kerkesi santsikierrokselle ennen kuin se loppui! :D

Sitten niihin itse aterioihin, esimerkkinä yksi lounas ja yksi illallinen. Lounas alkoi couscous-tyyppisellä kylmällä ruualla, jossa maistui tomaatti ja kivana lisänä minttu. Sitä olisin voinut syödä enemmänkin! Pääruoaksi pöytään kannettiin ”kinkku-peruna –kakku”, joka muistutti etäästi kinkkukiusausta (parempaa vain) joka oli taikinan sisässä. Seuraavaksi lautaselleni lyötiin kesäkurpitsa-gratiinia(?). Ensin vähän hirvitti kun olen koko pienen ikäni vältellyt kyseistä vihannesta, mutta yllätyksekseni se maistui niin hyvältä, että seuraavana päivänä kärkyin sen viimeisetkin tähteet itselleni. Lisukkeiden lisäksi pöytään tuotiin paksuja possun kylkisiivuja ja jotain makkaraa, josta heti ensipuraisulla tiesin että sitä röyhtäillään vielä pitkään. Pääruoan jälkeen pääsin maistelemaan paikallisia maukkaita vuohenjuustoja, jotka ensin vähän arvelutti koska niiden päällä oli aika ronskin näköinen homekerros (onkohan se viisi viikkoa jääkaapinnurkassa lojunut Valion Edam yhtä hyvää?). Tässä vaiheessa reissussa kutistunut matkavatsalaukkuni oli sitä mieltä että kiitti mulle riitti, ja kauhukseen pöytään tuotiin vielä paikallinen jälkkäriklassikko, kirsikkapiiras. Pohja maistui ihan pannukakulta ja hammas meinasi haljeta kun en hoksannut että kirsikoissa oli vielä kivet sisällä. Tämän kaiken jälkeen tarjoiltiin vielä kahvit. Minä en ole koskenutkaan kahviin Puolassa tilatun Turkkilaisen kahvin jälkeen.

Illallinen oli onneksi hieman lyhyempi istunto. Alkupaloiksi oli merietanoita, ja totta maar piti maistaa. Vieruskaveri piti mun nenästä kiinni ja sitten etanaa ääntä kohti. Kaikille jotka eivät vielä tiedä, mulla on ”koostumusvamma” sienien ja muiden ruoka-aineiden kanssa jotka tuntuvat suussa kummalliselta. Noh, tässä oli kammottava koostumus. Itse maku ei ollut paha. Kovin merinen ja hiekka narskui hampaissa. Pääruoaksi oli Fish & Chips ranskalaisittain, eli ranskiksia ja simpukoita, joita otin kohteliaasti jopa lisää.

Tällä viikolla olen oppinut syömään myös miltei raakaa lihaa ja leipää (patonkia) kuivaltaan. Vielä kun oppis juomaan viiniä, mitä nää luonnollisesti kuluttaa litratolkulla, niin voisin jäädä tänne! :)

Salut!

"Tuota... Bong shuur!"

Ensimmäinen aamu Keski-Ranskassa on epäselvä ja sängystä noustessani askel oli kaikkea muuta kuin vakaa. Koska en ole ikinä oppinut tykkäämään viinistä, syynä ei ollut pitkälle iltaan venynyt tissuttelu, vaan pari päivää kestänyt univaje. Hyvä aamupala ja ulkona odottava lämmin ja aurinkoinen ilma sekä mahtava miljöö sai aivot käyntiin verrattain äkkiä. Ihana paikka!

Kiiskikin tuntui olevan suht tokkurassa kun kuljetin sitä aamutoimituksilleen. Nurmikkoalueen reunalla päästin Kalan irti. Alueen toisessa päässä oli kolme karvamöykkyä. Neiti hieraisi savuisia silmiään epäuskossa kun ne alkoivat liikkua pompsahdellen. "PUPUJAAAAAAAAA...!!" - sinne meni. Aamuinen äänenavaus sai kuitenkin koiran takaisin ruotuun.. hetkeksi. Onneksi neiti tyytyi vaan pomppimaan onnesta ympärilläni bongattuaan nurmialueen laitamilla lammessa elelevät lukuisat siivekkäät. Kiiskin mielestä tämän täytyy olla noutajien taivas, mutta minäpä tiedän paremmin - katsoa saa vaan ei jahdata.

Päivät on mennyt treenejä seuraillessa. Koska sää on ollut välillä jopa tukalankin kuuma, harjoitukset pidetään lyhyinä, mutta esimerkiksi ensimmäisenä päivänä käytiin pellolla kolme kertaa. Tällä viikolla täällä vierailee muutama kasvatinomistaja treenailemassa Laurencen kanssa. Keskiviikkona ja torstaina oli Amelie ja Christophe labradoriensa kanssa ja tänään saapuu viikonlopuksi kaksi muuta kultaistensa kanssa.

Itse harjoitukset on hyvin samanlaisia mitä olen tottunut näkemään Suomessa. Muistilinjoja häiriömarkkeerauksilla suurimmilta osin. Se mikä eroaa tutusta on se, että täällä kuten muualla Keski-Euroopassa ja Briteissä harjoitellaan aitojen sun muiden ylitystä. Toki sitä Suomessakin harrastetaan, mutta vähemmässä määrin, sillä harvoin jos koskaan kokeessa tulee eteen sellaista estettä. Opetusmetodit on taas meikäläisen näkövinkkelistä tiirailtuna sekoitus Eurooppalaista ja Amerikkalaista tyyliä, jossa on hieno henkäys Espanjalaista "mañana mañana -meininkiä".

Sitten vielä tietopaketti Patonkian koesysteemistä:

Working Testit käydään, kuten Suomessa, dameilla. Niihin saavat osallistua kaikki noutajat eikä niihin vaadita taipumuskoetta tai vastaavaa. Working Test on kuitenkin epävirallinen, eikä siitä voi saavuttaa valionarvoa.

Field Trialeja on kahta eri tyyppiä: Field Trial Française joka on helpompi ja siinä koiran saa pitää hihnassa. Field Trial Anglaisessa koiran on oltava irti ja siinä on kolme eri luokkaa (initié, novice ja open).

Jotta pääsee kilpailemaan Field Trialeissa, on ensin läpäistävä koe. Francaiseen halutessaan kokeen voi suorittaa koira hihnassa, mutta jos päämääränä on Anglaise, koiran on oltava irti. Anglaiseen voi myös "nousta" saamalla kaksi Very Good -tulosta tai yhden Excellentin Field Trial Francaisesta.

Ranskassa ei ole kylmän riistan koetta.

Hyvä on katsoa valoon, jälleen väsyneen miehen. Tyytyä tyynin mielin valitsemaansa tiehen.

Konnari varoitteli taskuvarkaista, laitoin paidan alle kaikki tärkeimmät paperit ja kortit ja survoin reppua syvemmälle penkin alle ja kävin nukkumaan. Siinä me maattiin Kalan kanssa lattialla varpaat toistemme suussa, yöjunassa Münchenista Pariisiin. Toisella puolella nukkui hihittelevä huopatossumies ja toisella Israelilainen origamitaiteilija. Ja mulla oli turvallinen olo.

Matka Unkarista Ranskan etapille oli pitkä ja uuvuttava. Unkarissa puhutaan todella vähän englantia, saksalla pärjää mainiosti. Nyt jälkeenpäin harmittaa että saksan luvut jäi sinne ala-astetasolle. Kaikki mitä osaan sanoa saksaksi on "hyvää syntymäpäivää" ja senkin väärin. Syytän oppikirjan kappaletta jossa mummo sai syntymäpäivälahjaksi nahkahousut. Onneksi hotellin respassa osattiin hyvällä kielitaidolla kertoa että pääsen bussilla Soproniin, josta nousen junaan. Bussiasemalla tein turistiliikkeen ja otin esiin kartan ja hölmön ilmeen. Ei aikaakaan kun joku vanhempi mies opasti minut selvällä Unkarin kielellä juna-asemalle. Enkä mennyt harhaan kertaakaan! :D

Otin sen verran pelivaraa että Wienissä mulla oli aikaa muutama tunti tehdä varaus saksa-ranska -yöjunaan ja muuten vain ihmetellä ympäriinsä. Kävin paikallisen veeärrän varauspöydän takana ja siellä huojennuin kun minua palveltiin sujuvalla englannin kielellä. Virkailija oli äärimmäisen mukava ja avulias, jäi hyvä mieli. Hän myös huikkasi että asemalla liikkuessa koiralla täytyy olla kuonokoppa. Olipa hyvä että otin sen mukaan -tai sit ei.. Lykkäsin Fisulle kopan nokkaan, mutta siitäkös neiti vallan järkyttyi. Veti itkupotkuraivarit kun ei saanut sitä pois ja luovutettuaan istua jurnutti paikoillaan silmät pullahtamaisillaan ulos eikä liikkunut tuumaakaan. Kaikille matkaamaan suuntaaville siis vinkiksi: totuttakaa koiranne koppaan jo suomessa! :D Pienen keskusteluhetken jälkeen sain Eväkkään taas mobilisoitua.

Muutaman tunnin palloiltuamme odoteltiin junaa tunnelissa. Viereen istahti nainen ja rupesi syömään jotain meidän molempien nenään hyväntuoksuista. Siinä hetken kävin henkistä taistelua vatsani kanssa -hävisin. Oli pakko mennä hakemaan evästä. Tällä kertaa se oikeasti kannatti! Siinä syödessäni eräs naisvirkailija tuli huikkaamaan että mun passi oli jäänyt konttorin pöydälle. Voi kiasus mulla on hyvä tuuri! Ei voi kun ihmetellä.

Matka Münchenista Pariisiin ja siitä edelleen Chateaurouxiin sujui muitta mutkitta, hämmästelin kuinka suoriuduin niin monesta vaihdosta ja jopa yhdestä Pariisin metromatkasta noin vain. Ajattelin että luon uuden sivun tuonne vasemmalle ja laitan sinne erikseen koiralipun hintoja ynnä muita reissun nippelifaktoja. Sieltä ne löytyy sitten kaikki samasta paikasta eikä tarvi selailla blogin uumenista.

Nyt siis olen Laurence Maudetin ja Thomas Bouyn luona, jotka kasvattaa, treenaa ja myy labbiksia ja kultasia. Yritys on nimeltään Activ Retriever. Tästä enemmän seuraavassa jaksossa.. Pärskis!

"Etana liikkuu puolen metrin tuntivauhtia, oletko kuullut sen joskus jostain myöhästyneen?"

Matka Puolan halki tuntuu loputtomalta. Huonot tiet ja vielä huonommat opasteet hidastavat matkaa tuntuvasti ja päivän kilometritavoite jää vajaaksi pysähtyessämme kaupunkiin jonne kaikki tiet vievät - Toruniin. Ketsuppi-majoneesipitsat vestettyämme ja levollisen yön palkitulla leirintäelueella vietettyämme matka Unkariin jatkuu. 

Kaupungit vilisee silmissä, välillä peruutellaan, tehdään uukkareita ja ollaan muuten vaan hukassa. Puolassa hankaluudeksi osoittautui epäselvät tienviitat jotka ilmestyi vain hetkeä ennen kääntymistä. Navigaattoristakaan ei ollut auttajaksi koska tietöitä esiintyi kautta maan. Puolan ja Tsekin rajalla huijarirahtari tienasi päivän liksan käyttämällä hyväkseen turistilaumaa. Kiukkuhan siitä tuli, mutta se on pelin henki. Matkanteko helpottui heti puolasta päästyämme ja loppumatka Slovakiasta Unkariin sujui leppoisasti. "Poppaloora on puhuva auto.." -kajahtaa matkalaisten suusta tasasin väliajoin. Uuvuttava matka ei latistanut Halpamatkalaisten tunnelmaa, päinvastoin olut maistui ja Finlandia Hymnin tahtiin oli hyvä nostattaa maajoukkuetunnelmaa!

Perjantaipäivä oli omistettu reissun kulttuuriannokselle. Lähimmän suuremman kaupungin Sopronin historiaa pursuava Haminan mallinen keskusta tuli kierrettyä ja ihmeteltyä. Samalla kerkesin käydä kaupassa ja nyt on varmistettu että ainakin Unkarista saa Pedigreetä. Pikkukaupoista ei, mutta suuremmasta InterSparista löytyy. Täytyy tosin mainita että juuri sitä ainoaa ja "parasta" laatua ei ollut.


Lauantaina IWT potkittiin käyntiin. Kokeessa oli yhteensä 10 rastia, 5 lauantaina ja 5 sunnuntaina. Koemaastot olivat (ainakin suomalaisen silmään) haastavia, sillä useimpia peltoja peitti korkea heinikko. Kultaisille uskollisena kiersin Team Golden Momentsin mukana kumpanakin päivänä. Joukkue koostui Minjasta ja Riemusta, Sannasta ja Remosta sekä Petteristä ja Kerosta. Ensimmäinen rasti yllätti vaikeudellaan jopa Tuomarin ja kolmesta damista yksi jäi löytymättä. Siitä kuitenkin alkoi nousukiito, suoritukset paranivat paranemistaan.

Ensimmäisen päivän jälkeen joukkue oli sijalla 27. Sunnuntaista koirakot suoriutuivat kuitenkin vielä paremmin kuin lauantaista ja nostivat osakkeitaan huimasti. Team Golden Momentsin lopullinen sija oli 20.! Paras Suomalainen joukkue oli jaetulla kolmannella sijalla, mutta run-offin jälkeen harmillisesti tipahtivat palkintopallilta neljänneksi. Koko tapahtuman voittivat Hollantilaiset, toiseksi selviytyivät hienosti Saksalaisten kultsujoukkue ja Suomen kanssa pronssista karsi Tanska.

Hieno tapahtuma ja hyviä koirakoita. Ja muutenkin Unkari oli kaunis maa. Tassut kuitenkin vie eteenpäin ja tiet Poppalooran kanssa erkanee kun suunta on Pohjolan sijasta Ranska. Tiukka vuorokautinen edessä, nyt kuitenkin voi viettää viimeisen yön hotellihuoneen peitoissa.

"The journey is my home"

Gdynia. Koruttomat betonirakennukset hallitsevat satamakaupungin maisemaa. Ilmettä kohentaakseen talot ovat saaneet pintaansa suomalaisen silmään jopa hieman ylipirteän värityksen. Kaupungin vilskeestä päästyämme näkymät avautuvat aaltoileville pelloille, jotka jatkuvat jatkumistaan. Uppo-outo maa, uppo-outoine tienviittoineen. Siltikin tuntuu kuin olisin päässyt kotiin. Vihdoin tien päällä.

Asuntoauto starttasi Kuusenoksalta hyvin aikataulussa kohti Helsinkiä. Sataman liepeillä retkue kokoontui lopulliseen kokoonpanoonsa, kun kolme jäsentä koirineen pakkautuivat autoon. "Poppalooran Halpamatkalaisten" taivallus Unkariin saattoi alkaa!

Laivaan päästiin vaivatta, eikä koirien rokotustodistuksia syynätty kertaakaan. Muutenkin retkueen nelijalkaiset olivat hyvin vähäisellä huomiolla. Lemmikkieläimien kanssa matkustaville oli varattu laivassa tietyn alueen hytit, joista pääsi kätevästi ulos kannelle jossa oli varattu hiekkalaatikko koirien tarpeiden tekemiseen. Harmillisesti laatikko oli jo niin "käytetty", että vain harva koira halusi tehdä tarpeitaan siihen. Kiiskin sain siihen käskyttämällä vain kuvan ajaksi, ja koirasta näki että se ei ollut kovin miellyttävää. Haju oli todella pistävä.

Noin yleensä Fisu oli kyllä hyvin rauhallinen laivamatkustaja. Käytin tilaisuutta hyväkseni pinta- ja paikkatreeniin ja kuljetin sitä pitkin kantta. Koira liikkui mukavan rennosti uudessa ja erilaisessa paikassa.

Ohjaajien laivamatka meni myös huomattavan rennoissa merkeissä. 

Vaikka Finnlady ei ollut mikään kreisibailaajan unelmakohde, niin hyvä ryhmähenki ja Bar Cafe Verden antimet loivat hyvän tunnelman ja Nissilän Notkeat Kissat viihdytti porukan muita jäseniä päätähuimaavilla ohjelmanumeroillaan. Muuten hyvissä merkeissä alkaneella matkalla ei kuitenkaan selvitty mustelmitta, sillä yön pimeinä tunteina eräs retkueen jäsen kokeili laivan lattian kestävyyttä putoamalla unissaan hytin yläpunkasta. Huolestuneille tiedoksi, lattia voi oikein hyvin.

Tällä hetkellä ollaan vankasti tien päällä, ja mennään luultavasti Bratislavan kautta. Millähän sitä saisi taivuteltua seurueen pysähtymään sinne yhden Suomi-Norja -matsin ajaksi? Mielessäni pyörii keino joka alkaa aalla ja päättyy iihin.

Torilla tavataan!

"Se alkaa taas, laiva huutaa jo satamassa."

..siteeraten juuri päättynen Aidolssin loppulurituksia. Taas olen siinä pisteessä että kamat on kasassa, perhoset läpsyttelee vatsassa ja muutaman tunnin päästä on se kuuluisa "matkan ensimmäinen askel", kun uljas Finnlady lähtee lipumaan Helsingistä kohti Puolan Gdyniaa.

Kiiski kävi eilen vuotias-rokotuksissaan ja napattiin eläinlääkäriltä strongholdit matkaan. Kiiski oli sitä mieltä että meillä on ihan liian vähän lääkkeitä matkassa, joten se oli kehittänyt itselleen lievän korvatulehduksen. Siksiköhän se on ollut niin huonosti kuulolla viimeaikoina? ;) Nyt on siis putelien ja purnukoiden lisäksi yksi kappaletta korvatippakuuria kassissa. Lääkärikeikan jälkeen reissu-etkoiltiin itsemme Kuusenoksalle haistelemaan kesäilmaa. Kansasin miltei lehdettömät puut jäi taakse ja jo Keski-Suomessa koivut toivottivat kesän tervetulleeksi vihreydellään. Parin viikon takaisen ajomatkan jäiset järvimaisemat kimmelsivät nyt sinisenään ja houkutteli Volkswagen Microwaveovenin kuskia viileään syleilyynsä.

Kävin tuossa ottamassa varvasläpsytuntumaa (..and it felt sooooo GOOD!) kun tein viimehetken hankintoja. Tarttuipa muuten nyt se telttakin kainaloon. Parikymppiä kalliimpi kuin tilauksessa ollut, mutta eipähän tarvi miettiä enää sitä. Ajattelin valottaa vähän rinkan sisältöä teille. En suinkaan paljasta dödömerkkiäni tai alushousujen väritystä, vaan mitä olen ottanut Fisulle mukaan.

Kalan kamppeet:

- Nahkahihnan lisäksi noutajahihna

- Inupekt, vatsan tasapainottamiseksi

- Canikur, ripaskan varalta

- Hiilitabletteja
- Strongholdin lisäannokset

- Ensiapulaukku (koiran ja ihmisen sulautettuna yhteen)
- Fisun omat lääkkeet, korvatipat

- Matkakuppi, sellanen kankainen.

- Pieni pyyhe

- 3kg ruokaa (globaalia markettimössöä)
- Pilli
- PALLO!

"Kun olet passikuvasi näköinen, olet matkan tarpeessa."

Mie oon kuullu että näytän passikuvassa ihan narkkarilta. Älkööt kuitenkaan peljästykö, en ole siirtynyt nappeihin, kasveihin tai minkään sortin pulvereihin, vaan harrastuskiireet, työt ja reissua edeltävä ressi on muovannut ulkoasun melko väsyneen oloiseksi, ja siltä tuntuu sisimmässäkin. Onneksi viiden päivän päästä voin huokaista helpotuksesta.


Nyt kun reissu on varmistunut ja lähtö on lähellä, on aika vetää verhot blogin edestä ja tuoda suunnitelmat julki. Sikäli mikäli tätä joku innostuu lukemaan, löytyy alustavat suunnitelmat aikaisemmista postauksista, joita olen kirjoitellut omaksi ilokseni tässä viikkojen varrella. En voi luvata että täällä tulee olemaan mitään kovin mielenkiintoista luettavaa. Käsittelen täällä lähinnä koiran kanssa matkustamisen helppoudesta/vaikeudesta ja tietysti treeneistä, jos vaan päästään reenaamaan.

Blogin sivupalkista löytyy pienimuotoiset kuvaukset kulkurista ja kulkurin koirasta.
Edellisen reissun blogi löytyy tästä: Riekku Rapakon Takana. Harmillisesti kirjoitusaktiivisuus laski kuin lehmän häntä, mutta tällä kertaa koitan olla ahkerampi. Se jääkin sitten nähtäväksi onnistunko siinä ;)

Niin ja teltaton olen vieläkin. Eilen tuli viesti että tuote on Matkahuollossa, mutta tänään ilmoitettiin että koko telttaa ei ole vielä tullut edes myyjälle asti. Pitää nyt pähkäillä koitanko etsiä Suomesta vai luotanko siihen että löydän ulkomailta sopivan.