”Täytä se mikä on tyhjä, tyhjennä se mikä on täynnä ja raavi sieltä mistä kutittaa.”

Kuuluu ”back!” ja heti perään aivastus. Taas uudelleen. Ja taas. Paikallisella kielellä encore. Mulla on mukana jos jonkinlaista nappia ja tablettia vatsavaivoihin, särkyyn ja kolotuksiin, mutta ne tärkeimmät unohtui kotiin. Tai oliskin vaan unohtunut. Mutta kun ei käynyt mielessäkään että muualla maailmassakin on tosiaan heinää ja siitepölyä. Matkailu avartaa.

Kasvillisuuden lisäksi olen päässyt tutustumaan lähemmin myös paikalliseen ruokaan ja ruokakulttuuriin. Suomalaiselle kaavoihin kangistuneelle lihapullatjamuusikiitos –ihmiselle tämä on ollut kulinaarisesti hyvinkin kasvattava reissu. Ensimmäisenä jouduin totuttelemaan poikkeaviin ruoka-aikoihin. Lounas syötiin päivällisen aikaan ja päivällistä ei ollut vaan ruokailu ajoittui myöhälle iltaan. Eilenkin jälkkäri tuli pöytään yhdentoista aikoihin!

Toinen Suomalaisesta mentaliteetista poikkeava asia on ruokailun pituus. Kun on totuttu siihen että ruoka häviää lautaselta alle minuutissa, on omituista syödä rauhassa mihinkään kiirehtimättä. Vaikkapa harvoin kotopuolessakaan mihinkään kiire ole, eikä meikäläisen ikäpolven ruokailutahtia voi enää selitellä pula-ajan höpinöillä. Itsehän pistän sikailuni kennellinjan piikkiin. Piti syödä äkkiä että pääsi siirtymään jälkkäriin jotta kerkesi santsikierrokselle ennen kuin se loppui! :D

Sitten niihin itse aterioihin, esimerkkinä yksi lounas ja yksi illallinen. Lounas alkoi couscous-tyyppisellä kylmällä ruualla, jossa maistui tomaatti ja kivana lisänä minttu. Sitä olisin voinut syödä enemmänkin! Pääruoaksi pöytään kannettiin ”kinkku-peruna –kakku”, joka muistutti etäästi kinkkukiusausta (parempaa vain) joka oli taikinan sisässä. Seuraavaksi lautaselleni lyötiin kesäkurpitsa-gratiinia(?). Ensin vähän hirvitti kun olen koko pienen ikäni vältellyt kyseistä vihannesta, mutta yllätyksekseni se maistui niin hyvältä, että seuraavana päivänä kärkyin sen viimeisetkin tähteet itselleni. Lisukkeiden lisäksi pöytään tuotiin paksuja possun kylkisiivuja ja jotain makkaraa, josta heti ensipuraisulla tiesin että sitä röyhtäillään vielä pitkään. Pääruoan jälkeen pääsin maistelemaan paikallisia maukkaita vuohenjuustoja, jotka ensin vähän arvelutti koska niiden päällä oli aika ronskin näköinen homekerros (onkohan se viisi viikkoa jääkaapinnurkassa lojunut Valion Edam yhtä hyvää?). Tässä vaiheessa reissussa kutistunut matkavatsalaukkuni oli sitä mieltä että kiitti mulle riitti, ja kauhukseen pöytään tuotiin vielä paikallinen jälkkäriklassikko, kirsikkapiiras. Pohja maistui ihan pannukakulta ja hammas meinasi haljeta kun en hoksannut että kirsikoissa oli vielä kivet sisällä. Tämän kaiken jälkeen tarjoiltiin vielä kahvit. Minä en ole koskenutkaan kahviin Puolassa tilatun Turkkilaisen kahvin jälkeen.

Illallinen oli onneksi hieman lyhyempi istunto. Alkupaloiksi oli merietanoita, ja totta maar piti maistaa. Vieruskaveri piti mun nenästä kiinni ja sitten etanaa ääntä kohti. Kaikille jotka eivät vielä tiedä, mulla on ”koostumusvamma” sienien ja muiden ruoka-aineiden kanssa jotka tuntuvat suussa kummalliselta. Noh, tässä oli kammottava koostumus. Itse maku ei ollut paha. Kovin merinen ja hiekka narskui hampaissa. Pääruoaksi oli Fish & Chips ranskalaisittain, eli ranskiksia ja simpukoita, joita otin kohteliaasti jopa lisää.

Tällä viikolla olen oppinut syömään myös miltei raakaa lihaa ja leipää (patonkia) kuivaltaan. Vielä kun oppis juomaan viiniä, mitä nää luonnollisesti kuluttaa litratolkulla, niin voisin jäädä tänne! :)

Salut!