"I Only travel so I don’t run out of dinner party conversations"

Armaan toisen, vähemmän karvaisen matkakumppanini Azuz Combatfighter Mini-Men oikeassa alakulmassa möllöttävä tikitaaliaikaa näyttävä kello sanoo että minuutit raksuttaa jossain aamuneljän ja aamuviiden välillä. Se valehtelee. Eihän myö olla ees käyty nukkumaan, miten nyt voi olla aamu?

Tällä hetkellä istun junassa Kölnistä Nürnbergiin lopullisena päämääränä Andau. Se, miten olen tähän päätynyt, onkin jokseenkin vaiherikas tarina, ja vaikka kuinka väsyttää, aion kirjoittaa sen ylös kun se on vielä tuoreessa, vaikkakin väsymyksestä usvaisessa, muistissa.

Kaikki alkoi eilisen päivän puolella Belgian Zichemissä, jossa odottelin klo 19.00 lähtevää junaani. Pääni molemmilla puolilla sijaitsevat äänenvastaanottoelimet olivat taas olleet näennäisessä online-tilassa, kun kuuntelin ohjeita kummalla puolella raidetta minun piti seistä odottamassa. Tottahan toki olin väärällä puolella. Oletetun Diestiin suuntaavan junan saapuessa hoksasin onneksi kysyä meneekö se juna toivottuun suuntaan. Konnarilta saatu vastaus oli kielteinen, ja sain ohjeet mennä vastapuolelle. Samaan aikaan se ”oikea” juna puuskutti (paitsi että nykyajan junat ei oo enää puuskuttanu pitkään aikaan. Oliskohan jo aika modernisoida ”Pienen pieni veturi?”) vastarannan laiturille. Onnistuin koikkelehtimaan naapuriin juuri ennen kuin juna lähti. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä kun ovet eivät enää avautuneet. Jäin laiturille ruikuttamaan. Paitsi että ruikutuksen sijaan käpsin läheiselle bussitolpalle syynäämään joskos voisin korvata menetyksen rengasvoimin. Hetken päästä joku ukkeli pysäytti auton viereeni ja huuteli että juna josta myöhästyin ei ollutkaan se haluttu juna, ja että jos otan jalat alle, kerkeän vielä oikeaan.  Selvä se ja selvisin! Suurkiitokset sille ukkelille joka säästi minut reissun ensimmäiseltä myöhästymiseltä!

Seuraavaksi löysin itseni rajanylitysjunasta Liegestä Aacheniin, jossa hallitseva kieli oli jälleen ranska. Ja taaskaan minen ymmärrä mittään! Jollain asemalla juna teki stopin, ja hetken päästä keskusradiosta kuului todennäköisesti syy siihen miksi pysähdyttiin. Onneksi samassa vaunussa oli eräs nainen, joka osasi kertoa että juna jää niille sijoilleen, koska edempänä raiteilla on vettä. VETTÄ!? Mie melkein jo ymmärrän (no en kyllä..) sen ettei VR:n junat liiku jos raiteilla on puunlehtiä, mut että vettä? Kuin huonosti ne on rakennettu? Noh, lyöttäydyttiin kahden brittiläisen tytön kanssa yhteen ja seurattiin meille tulkannutta rouvaa, koska kaikilla meillä oli suuntana Aachem. Jokusen aikaa odoteltuamme paikalle saatiin korvaava bussi. Ja täytyy sanoa että linja-autossa onpi tunnelmaa :) Mukava piristys tähän loputtomaan raiteiluun. Ainoa sykettä nostattava asia oli että keretäänkö jatkoyhteyteen. Jälleen kerran, loppu hyvin kaikki hyvin. Saavutettiin Aachemin asema, josta hypättiin Kölniin menevään junaan.

Kölnissä oltiin 0.44 ja tytöt jatkoivat tahoillansa eteenpäin. Itse jäin odottelemaan taas. Ja nyt olikin edessä vajaan neljän tunnin rupeama. Kölnin asema oli yllättävän iso ja osa ravitsemusliikkeistä oli auki, ilmeisesti ympäri vuorokauden. Asema muistutti enemmänkin pientä lentokenttää. Täytin tyhjän ja tyhjensin täyden. Myös Kiiskin, ja täytyy sanoa että koiran kusetus kaatosateessa rinkan ja eturepun (ei maha, vaan oikea reppu) kanssa ei oo ikinä ollu noin mukavaa. Tituleeraan itseäni tästä lähtien neroksi, kun hoksasin ottaa sen teltan vedenpitävän päällikankaan mukaan sadetakin korvaajaksi. Kuin helppoa on vaan käärästä se itseni ja reppujen ympärille! Ulkoilun jälkeen etsin sopivan paikan johon voi pistää potslojoo.

Juuri kun olin saanut itseni ja Kiiskin sopivasti mukavaksi ja juuri kun ummistin silmäni, jostain tyhjyydestä paikalle paukahtanut poliisi käski minun nousta ylös. Ei ollut kuulemma ne penkit nukkumista varten. Samaan aikaan viereisellä penkillä hirsiä veteli joku spurgu, joka ei taatusti odottanut jatkoyhteyttä. Jassoo, semmosta peliä. Kokosin itseni ja lähdin etsimään hiljaisempaa paikkaa jossa voisin hetkeksi nukahtaa. Seuraan liittyi joku hämynen häiskä, joka aluksi vaikutti ihan suht normaalilta koiraystävältä, onhan Fisua nyt tulleet rapsuttelemaan jos jonkinlaiset ihmiset. Koitin karistaa tapauksen kannoiltani, mutta turhaan, uskollisesti hän läpsytteli perässäni. Pysähdyin tekemään seuraavan junan varauksen, ja siinä hän oli taas. Sain selville hänen puheistaan että hän oli Thomas, Tomppa Cruisen hengenheimolainen, scientologi(?) Kaikki oli ihan fine siihen asti kunnes jostain puun takaa tuli kutsu vähän läheisempään kanssakäymiseen hänen kanssaan. Siinä vaiheessa jäi varaukset tekemättä ja hompsin koko askeleeni pituudella vikkelästi takaisin paikkaan josta minut äsken herätettiin. Mie en nuku tällä asemalla, en varmasti. Onneksi sain äkkiä juttuseuraa paljon täyspäisemmästä kaverista ja Kiiski houkutteli paikalle vielä toisen. Nyt minulla oli kaksi turvallista, ja kaiken lisäksi vielä hauskaa, ihmiskontaktia, jotka myös odottelivat jatkoyhteyksiään. Valitettavasti edes miesseura ei saanut hiipparia pysymään poissa. Korppikotkan (..eh, mantraa hyräilevän, ontuvia taisteluliikkeitä suorittavan korppikotkan..) lailla se kierteli ympäri meitä, välillä lähestyen heittämällä utopistisia kommenttejaan. Hänen mukaan mulla oli kaksi vaihtoehtoa: Joko suostuisin hänen ehdotteluunsa tai kuolisin huomenna. Eipä tarvinu kahesti miettiä. Sain myös kuulla että joskus vielä tapaamme..Tiibetissä.  Tavan tapaus.

Uusien tuttavuuksien kanssa, joista toinen oli koirahöhlä veturinkuljettaja ja toinen iranilais-belgialainen puutarhaharrastaja, pidettiin seuraa toisillemme ja sain junavarauksen suoritettua häiriöttä, kun minulla oli seurue mukanani. Aika menikin höpötellessä (opin teoriassa ajamaan junaa) joutuisasti, ja ensimmäisenä meistä hyppäsin ICE nro 21:n kyytiin. Tänään klo 16:40 olen toivottavasti pääteasemallani, ilman enempiä kommelluksia ja mielellään edes muutaman tunnin unien jälkeen.

EDIT: Klo 12:27

Hengissä vielä, ja tunti matkaa Wieniin, josta jotenkin keplottelen itseni vielä eteenpäin. Sain jopa nukuttua pienissä pätkissä pari tuntia. Se mitä tulin tänne kirjoittamaan ilmoitusluontoisena asiana että Fisu on muuttanut muotoaan Kalaeläimestä jänikseksi. Aachemista Kölniin ja edelleen Kölnistä Nürnbergiin onnistuin puolivahingossa kuljettamaan sen ilman maksua. Säästin siis pitkän pennin! Ekassa junassa ilmaisin että tarvin koiralle junalipun, mutta konnariemäntä hymyili ja jatkoi eteenpäin. Seuraavassa junassa istuin neljän penkin paikalla jonka välissä oli iso pöytä. Eväkäs makasi pöydän alla hiljaa hiiskumatta, joten konnari ei huomannut sitä. Nyt olen siis loppusuoralla Nürnbergistä Wieniin, eikä koiraa ole taaskaan huomattu. Jos siis hyvin käy, olen onnistunut kuljettamaan koiran Saksan läpi Itävaltaan maksutta. Kätevää kun koira osaa käyttäytyä ja kylläpä mulla on sille 60 eurolle muutakin käyttöä :)