Maaseutu? No jaa, täällä se tuntuu olevan sovitettu rinnakkaiseloon kaupunkilaisten kanssa. Peltoa kyllä on, mutta useimmat elukat näyttävät olevan asutusalueiden välissä olevilla niityillä, tai jopa kahden talon välisellä tontilla niin, että alue on aidattu lyhyiltä sivuilta ja pitkillä sivuilla rajaa talojen tiiliseinät. Navettoja löytyy myös arvaamattomista paikoista. Yksi oli normaalilla omakotialueella ja sitä ei oikeastaan edes huomannut ennen kuin kääntyi sen pihaan. Ja naapurit oli tosi lähellä. Mutta minkäs sille mahtaa kun pinta-alaa on vain pienen pläntin verran.
Rauhaa kyllä sitten taas piisasi! Vietin viikon Kroonkennel’sin omistajalla Fille Exelmansilla, jonka talo oli hiekkatien päässä, jonne autot korkeintaan eksyivät. Ensimmäiset päivät vietin leppoisasti ulkona auringossa lukemassa noutaja-alan kirjoja, joita Fillen hyllyt olivat pullollaan. Iltaisin lähdin Fillen mukaan koulutuksiin, joita hän piti perustamansa Gouden Jachthoorn–klubin tiluksilla. Klubin päämajana toimi kerhotalo, jonka seiniä koristi useita kuvia menestyneistä koirista ja ”wall of fame” jossa komeili Belgian noutajamestaruuden voittaneiden ja klubin jäsenten Field Trial Champion koirien ja ohjaajien nimet.
Koulutuksissa oli eritasoisia koiria ja ohjaajia, ja kuuntelemalla treenejä sain taas hieman lisää itseäni miellyttäviä koulutusvinkkejä. Saatiinpa me myös Kalan kanssa yksityisopetusta, virallisten treenien jälkeen.
Viikonloppu meni Gouden Jachthoornin suurimmassa WT:ssä klubin pääpaikassa Zichemissä. Perjantaina pääsin Fillen ja osan tuomareista mukaan kun he laativat koetta. Kaikki 5 rastitehtävää vaikutti mukavilta, joskin haastavilta. Yhdellä koepaikalla oli pellolla vielä hiehoja ja alku-ujostelun jälkeen uteliaat sorkkaeläimet tulivat häiritsemään nollakoiria mm. kirmaamalla yhden koiran perään. Tilanteessa ei käynyt mitään, eikä koira näyttänyt saaneen traumoja päällekarkauksesta :D
Helteisenä lauantaina oli Novice ja Open –luokan koirat. Itse olin aamupäivän avustamassa yhdellä rastilla ampujana. Mikähän siinä on että nykyään matkustaessani päädyn aina kantelemaan haulikkoa? Lauantaina en kerennyt näkemään montaakaan koiraa, kun kurvailin välissä talolle juoksuttamaan kotiin jääneet koirat. Sen jälkeen taistelin itseni kauimmaiselle rastille vakoilemaan F-pentueen isukkia työssään ja sieltä palatessani koitin sinnikkäästi käydä vilkaisemassa yhden rastin, mutta tuskaisa kuumuus ja varjopaikan uupuminen ajoi minut klubitalon viileyteen hörppimään vettä.
Sunnuntai oli onneksi hiukan viileämpi ilma, vaikkakin päivää kohden lämpötila taas kohosi. Koko päivä oli pyhitetty Initie-koirille, eli aloittelijoille. Katalogista tähyilin että Kalan velipuoli oli ilmottautunut kokeeseen, mutta harmikseni se oli perunut tulonsa. Pysyttelin yhdellä rastilla nähdäkseni mahdollisimman monta koiraa ja ylläripylläri keskityin niihin pitempikarvaisiin kultaisenvärisiin yksilöihin. Päivän aikana näinkin muutamia silmää miellyttäviä nuoria lupauksia. Mutta täytyy sanoa että suurempi osa kallisti vaakakuppia roskalavan suuntaan.
Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan hieno, ja tunnelma hilpeä (se saattoi johtua klubitalon baarin antimista). Lounasaikana talkooväki grillasi nälkäisille ja baaritiskiltä sai ostettua pilkkahintaan juomakortteja. Itsehän olin ihan pilalle hemmoteltu kun mistään ei tarvinut maksaa mitään. Paikalla oli Euregio Gundog Storen koju, josta allekirjoittaneen oli aivan pakko ostaa pientäkivaa. Tauoilla minulla oli hyvä mahdollisuus käydä jututtamassa tuomareita ja muutenkin olo oli melko etuoikeutettu päästessäni edes hetkeksi noutajamaailman rokkistarojen ”piireihin”.
Näillä eväillä on taas hyvä jatkaa eteenpäin. Reissun viimeinen etappi häämöttää jo. Paluu töihin kyllä tuntuu onneksi vielä melko utopistiselta. HUI!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti